sunnuntai 19. toukokuuta 2019

Tien päällä! - Toinen viikko

13.5 - 17.5.2019

Koulu jatkui maanantaina perinteiseen tyyliin kellon ollessa 12.15. Koulupäiväni alkoi ammattipätevyys-tunneilla, kuten aina lukujärjestyksen mukaan.

Tällä kertaa kävimme tunneilla läpi massatavarakuljetuksia, ympäristöhuollonkuljetuksia sekä ADR:ää eli vaarallisten aineiden käsittelyä.

Aiheet ovat varsinkin mulle todella mielenkiintoisia, sillä oon miettinyt tekeväni töitä juurikin näillä aloilla. Varsinkin ADR-kuljetukset saivat mut innostumaan.

Ammattipätevyys-tuntien jälkeen koulupäiväni loppuikin siihen.

Tiistai-aamuna lähdin koulukaverini kanssa kuorma-autolla ajamaan massatavarakuljetusta eli tässä tapauksessa maanajoa. Ehdimme kuormata ja purkaa 4 lastia ennen ruokailua.

Ruokailun jälkeen suuntasin jälleen kerran matikantunneille, missä mua odotti mukavat opettajat ja iso nippu tehtäviä.

Tykkään todella paljon matikantunneista, sillä oon löytänyt mun piilevät kykyni matikan suhteen. Ihmeellistä kyllä, mutta peruskoulussa ollessani mun matikan numero oli 5. Eli todella huono. Nyt kuitenkin kuljetusalan opinnoissa olen kuin kävelevä laskin. Mun matikka on erittäin hyvä.

Matikantuntien jälkeen ja ison nipun tehtäviä saadessani valmiiksi, suuntasin äidinkielentunneille. Siellä myös pääsin käyttämään taitojani, mitä oon oppinut sisällöntuottajana ollessani. Tein kaverini kanssa kuorma-auton ajoonlähtötarkastuksesta videon.

Näiden tuntien jälkeen koulu loppuikin sopivasti. Olin taas oppinut paljon uusia asioita.

Keskiviikkona koitti jälleen lähettipäivä, mutta se mikä tästä teki tällä kertaa erikoista, meille ei ollut lähes yhtään töitä. Aamusta kun tulimme pakettiautolla terminaalille, mitään paketteja ei ollut. Menimme ABC:lle istumaan ja tylsistymään.

Loppupäivästä hommaa alkoi tulla jonkun verran eli kyllä niitä töitä sitten olikin, vaikka olikin erittäin vähän.

Torstaina lähdimme taas ajamaan maanajoa, sitä tuli tehtyä lähes koko päivä. Eli mä istuin kuorma-autossa ja opiskelin sitä hommaa katsoen jälleen kerran vierestä, kun muut sitä teki.

Koko päivä hurahti siis kuorma-auton kyydissä.

Perjantaina sitten pääsinkin mukaan kappaletavara-ajoon. Kävimme Kempeleestä hakemassa tavaraa kyytiin ja toimitimme ne Ouluun. Siinä se päivä kuluikin. Töiden jälkeen pääsimme syömään ja sen jälkeen kotiin.

Saa nähdä, mitä seuraava viikko tuo tullessaan, odotan innoissani!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ajoonlähtötarkastus - Ammattipätevyys

Kuljettaja on aina vastuussa omasta kalustostaan. Ei pelkästään auton siisteydestä vaan ennen kaikkea huoltamisesta ja kunnosta. Siksi ajoon...