sunnuntai 19. toukokuuta 2019

Opinnot alkavat! - Ensimmäinen viikko

Ensimmäinen viikko (6.5 - 10.5.2019)

Kun aloitin opintoni kuljetusalalla, ensimmäinen asia mitä piti tehdä, oli tietenkin työvaatteiden hakeminen varastolta. Kun olin saanut sopivat työvaatteet päälleni, lähes heti alkoi opiskelut kenttäharjoituksilla eli käytännön työllä.

En silti heti ensimmäisenä päivänä päässyt ajamaan, mutta pääsin olemaan auton kyydissä. Varsinkin näin ensimmäisellä vuodella opiskelevat opiskelijat, pelkästään kyydissä istuminen ja sitä kautta opiskelu on tehokasta ja todella tärkeää. Mua ei haitannut ollenkaan se, että "jouduin" istumaan ja katsomaan, kun muut tekee.

Koska maanantaisin mulla on vain 4h koulua (koska koulu alkaa klo 12.15), koko ensimmäinen päivä hurahtikin auton kyydissä ollessa.

Seuraavana päivänä pääsin näkemään ja oppimaan, minkälaista lähetin työ on. Pääsin siis lähetin kyytiin ja opin siinä todella paljon. Me lähetissä kierrettiin pitkin Oulun ja Muhoksen väliä ja kuljetimme paketteja vastaanottajille. Tämä lähettihomma on kuitenkin vain koulun sisäistä työskentelyä koulujen eri toimipisteiden välillä.

Siinäpä se sitten päivä taas meni. Kello oli kaksi, kun "pääsin" pois lähettihommista. Loppupäivä sujuikin kenttäharjoituksissa eli ajelin henkilöautoa koulun pihalla, suljetulla alueella.

Keskiviikkona eli kolmantena päivänä oli tarkoitus lähteä opettelemaan kuorma-autolla ajoa koulun pihalle eli kenttäharjoituksiin jälleen kerran, mutta koska yksi koulun autoista ei toiminut ja se oli juurikin sinä päivänä varattu meidän ryhmälle, päätimme mennä sisälle opiskelemaan ammattipätevyyttä.

Ammattipätevyys on mielenkiintoista. Kiinnostuin siitä samantien, kun sitä ensimmäistä kertaa opiskelin. Ammattipätevyydessä käydään läpi kaikkea, mitä kuljetusalaan liittyy.

Neljän tunnin ammattipätevyys-tuokion jälkeen siirryin seuraavaan luokkaan, sillä mulla oli koko loppupäivä pelkästään ytoja eli normaaleja kouluaineita.

Torstaina päivä alkoikin vähän spesiaalimmin jo klo 7. Lähdin Vähälä-ajoon eli lähdimme parin opiskelijan ja opettajan kanssa ajamaan viikottaista Vähälä-ajoa eli haettiin Oulun Vähälän terminaalista tavaraa kyytiin ja lähdimme sitä kuljettamaan vastaanottajille. Tosin siinä vaiheessa, kun kuorma oli jo päällä, tulimme Muhokselle syömään ja toinen ryhmä jatkoi tavaroiden kuljetusta.

Meidän ryhmällä alkoi matematiikan tunnit, joten olimme loput 2 tuntia sisällä laskemassa laskuja.

Perjantai olikin sitten vain kolmen tunnin päivä, ehdimme käydä kerran autolla Oulussa ja tulla takaisin ja sitten syömään. Ruokailun jälkeen mun ensimmäinen viikko oli paketissa. Lähdimme jokainen, minne ikinä lähdettiinkään. Mä lähdin kotiin bussilla. Ja taas seuraavana maanantaina jatkettiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ajoonlähtötarkastus - Ammattipätevyys

Kuljettaja on aina vastuussa omasta kalustostaan. Ei pelkästään auton siisteydestä vaan ennen kaikkea huoltamisesta ja kunnosta. Siksi ajoon...